maanantai 22. lokakuuta 2012

Uunilohta ja kuskusia tulisella pinaattipedillä

Viime viikolla tein uunilohta. Se oli ihan perussettiä, ripottelin päälle vähän sitruunapippuria ja suolaa sekä sitruunamehua - ihan vaan siks, että jaksaisin syödä sitä loppuviikon ja voisin tehdä siitä erilaisia variaatioita. Ehdoton lemppari näistä variaatioista oli ihme sörsseli, jonka nimesin näköjään pinaattipediksi. Se sopi lohen kaveristi täydellisesti. Pinaattihan on vähänniinku superruokaa, joten mun viikkohan oli sit melkeen superterveellinen!

Koska lohi oli tosi "perus" eli ei maistunut hirveesti millekkään, tein pinaattipedistä aika mausteisen. Just sellasen mistä mun makunystyrät syttyy.


PINAATTIPETI
150g pinaattia
punasipuli
2 valkosipulinkynttä
punainen chili
3 tomaattia
2dl oliiveja
cayennepippuri, chilimauste, paprikamauste

"Kuumenna öljyä pannulla. Lisää hienonnetut sipuli, valkosipuli sekä chili ja kuullota hetki (pienennä myös levyä). Lisää kuutioidut tomaatit ja viipaloidut oliivit pannulle sekä viimeisenä huuhdellut ja pienemmäksi revityt pinaatinlehdet. Mausta makusi mukaan ja nauti!"

Helppoa ku heinän teko! Ja varmasti paljon parempaa, mitä kukaan teistä kuvittelee. Harmi vaan, kun tuorepinaatti on niin kallista :(

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Bataattiranskikset

En oo koskaan syöny bataattiranskiksia, mutta ne on aina kiehtonu mua. Miltäköhän ne mahtaa maistua? Oon bataatin suuri ystävä, joten olihan niitä pakko tehdä itse, kun en oo koskaan onnistunu niitä muualta saamaan. Vaikka muutaman kerran oon käyny ravintolan ruokalistaa läpi ihan vaan niitä etsien.

Näistä tuli aika tulisia. Eli just sellasia mistä tykkään! Varmasti toimivat kyllä miedompinakin versioina, joten ei kun vaan kokeilemaan jos yhtään bataatista tykkää - omaan makuuni ainakin nää bataattiversiot on vastaavia perunaversioita paaaaljon parempia :)

Ja sori tälläkertaa ei valitettavasti oo kuvaa tarjolla! Oli niin hyviä että vetäsin kaikki kerralla ja unohdin ottaa kuvan. Ens kerralla sitten, sellanen tulee varmasti!

TULISET BATAATTIRANSKALAISET
1 bataatti
1rkl öljyä
1rkl sitruunamehua
1tl soijaa
½ tuore punainen chili
cayennepippuri
paprikamauste
grillimauste

"Kuori ja viipaloi bataatit ranskisten muotoiseksi. Hienonn chili. Sekoita öljy, sitruunamehu ja soija kulhossa ja lisää hienonnettu chili joukkoon. Mausta mielesi mukaan. Lisää bataattilohkot marinadin joukkoon ja sekoita. Laita hetkeksi jääkaappiin marinoitumaan ennen paistoa. Paista uunissa 225asteessa n. puolen tunnin ajan."

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

"Hääkakku"

Ja taas leivotaan. TAAS. Mutta minkäs teet, kun näitä hyviä syitä on riittänyt nyt viimeaikoina :) Mä en oikeen oo koskaan ollut täytekakkujen fani, johtuen ehkä niiden "perinteisyydestä" ja tientynlaisesta tylsästä leimasta, mitä ne on mun mielestä kantanut. Päätin tehdä siis vähän erilaisen täytekakun mitä meidän perheessä on normaalisti totuttu syömään

Kakkuhan oli siis mun siskon vihkijäiskahvitteluja varten, joten tottakai sen piti olla valkoinen, söpö ja mun siskon makuun :) Mun sisko tykkää pätkiksestä ja makeasta, joten sinällään kakun valinta ei ollut vaikeaa - jotenkin kummassa onnistuin silti viettämään useita tunteja netissä ettimässä oikeanlaista reseptiä. Sellaista ei tullut vastaan, joten päätin sooloilla. Lainasin Kinuskikissalta kakkupohjan ja kreeemin reseptit ja moussen sävelsin itse - ihan hirveen haastavaa oli :D heh.. mutta mikä tärkeintä, kakku maistui ja allekirjoittaneenkin itsehillintä "yhden palan taktiikan" kanssa petti. Noh, kerrankos sitä..

Ainiin ja täytekakuissa on aina ihan hirvee työ. Jos sitä vasta isänpäivänä ens kerran sitten..



PÄTKIS-TÄYTEKAKKU

POHJA
5 kananmunaa
150g taloussuklaata
2½dl vehnäjauhoja
1rkl vaniljasokeria
1tl leivinjauhetta
1/4tl suolaa
200g voita
2dl fariinisokeria

"Erottele kananmunan keltuaiset ja valkuaiset, sulata suklaa ja sekoita kuivat aineet keskenään. Vatkaa voi ja fariinisokeri vaahdoksi - lisää vaahtoon kananmunan keltuaiset yksitellen vatkaten. Vatkaa sulatettu suklaa taikinan joukkoon. Siivilöi kuivat aineet muutamassa erässä taikinan joukkoon. Vatkaa valkuaiset erillisessä kulhossa vaahdoksi ja nostele vaahto muun taikinan joukkoon, sekoita kevyesti. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan. Paista uunissa 175asteessa 40-50minuuttia. Kumoa valmis kakkupohja leivinpaperin päälle jäähtymään."

MOUSSE
1purkki Flora Vispiä
200g maustamatonta tuorejuustoa
1pussi Pätkis Mini Bites:ejä

"Vaahdota Flora Vispi kuohkeaksi. Sekoita joukkoon tuorejuusto ja sulatetut pätkikset."

+ vadelmahilloa
maitoa

"Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan. Kokoa kakku irtopohjavuokaan, jonka pohjalla on leivinpaperi. Kostuta pohja maidolla ja levitä vadelmahilloa pohjan päälle, lisää puolet moussesta väliin ja nosta kakun keskiosa päälle. Kostuta keskiosa, lisää hillo ja loput moussesta. Nosta kakun kansi päälle ja kostuta se. Laita kannen päälle joku "paino" ja nosta jääkaappiin vetäytymään."

KUORRUTUS
70g voita
200g maustamatonta tuorejuustoa
200g valkosuklaata
1½rkl tomusokeria

"Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja tuoejuusto kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon sulatettu valkosuklaa sekä tomusokeri. Vatkaa kunnes vaahto on kuohkeaa. Levitä kuorrutus kakun päälle."

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Omena-pekaanipähkinäkakku


Mun mama järjesti tänään PartyLite -kutsut ja mä sain taas loistavan syyn leipoa, jee! Halusin kokeilla jotain uutta ja erilaista. Reseptiksi valikoitui omena-pekaanipähkinäkakku mun reseptileikkeiden joukossa, koska just samana päivänä mun eno oli kantanut mulle säkillisen omenoita niiden omenapuusta :D Ja nam kuinka hyviä omenoita ne olikaan! Eksyi muutama mun iltapalajugurtinkin sekaan :) Ens kesänä istutan mun porukoiden pihalle oman omenapuun, se on saletti.

Jälkeenpäin kun ajattelee, tää reseptivalinta oli tälläisen kiireisen ihmisen toteutettavaksi aika työläs. Piti hienontaa pekaanipähkinät, kuoria ja pilkkoa omenat, raastaa sitruuna ja puristaa sen mehu... siis verrattuna noihin mun yleensä helppohin resepteihin. Kaikkihan on suhteellista, heh :)

Kakun tuomio? No se hupeni kuin silmissä ja kahvittelijoilta sateli kehuja. Ehkä mä siis onnistuin :) Kakku oli tosi hyvää ja mehevää, ei liian makeaa ja sitruuna (jota lisäsin taikinaan huomattavasti enemmän mitä alkuperäisessä reseptissä sanottiin) toi siihen ihanaa raikkautta. Nam.


OMENA-PEKAANIPÄHKINÄKAKKU
500-600g happamia omenoita paloiteltuina
2dl sokeria
150g voita
3 kananmunaa
4dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
½dl soijamaitoa
½sitruunan raastettu kuori
½sitruunan mehu
KUORRUTE
70g pekaanipähkinöitä
3/4dl vehnäjauhoja
½dl fariinisokeria
25g voita

Esivalmistelut:
"Kuori ja pilko omenat valmiiksi. Raasta sitruunankuori ja purista mehu. Lisää sitruunanmehu omenoiden joukkoon.  Hienonna pekaanipähkinät muruiksi. Sekoita kuivat aineet keskenään."

Ja itse asiaan:
"Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaahdoksi. Vatkaa kananmunat yksitellen vaahdon joukkoon. Lisää raastettu sitruunankuori taikinaan. Siivilöi keskenään sekoitetut kuivat aineet ja soijamaito vuorotellen taikinan joukkoon. Viimeisenä lisää taikinaan omenanpalaset. Lisää taikina voideltuun irtopohjavuokaan ja tasoita pinta.
Sekoita kuorrutteen aineet keskenään tasaiseksi murumassaksi. Lisää murumassa taikinan päälle ja paista 175asteisessa uunissa n.50-55minuuttia."



PS Kakku kannattaa tarjoilla täysin jäähtyneenä. Ja vaikka kanelilla maustetun kermavaahdon kanssa! Vaikka menee kyllä alas ihan pelkästäänkin.

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Tyttöjen illalliskutsut

Järkkäsin eilen tytöille täällä mun luona pienimuotoiset illalliskutsut. Jenna toi ihanaa vuohenjuustosalaattia alkuruoaksi, pääruokana tarjoiltiin ihanaa uunilohta kuskusin kera ja jälkkärinä toimi edellisessä postauksessa esiteltyyn suklaakakkuun. Suklaakakku sai kyllä ylistystä kaikilta ja täytyy mainita, että jopa mun veli joka sai maistiaispalasen pyysi lisää. Herkkua siis!

Lohihan on aivan ihanaa ruokaa ja sitä tulee laitettua, ainakin itsellä, ihan liian harvoin. Tälläkertaa tein vähän välimeren tyylistä uunilohta, sillä kuorrutin sen oliivi-basilika-kuorrutteella :) Oliivi toi ihanaa suolaisuutta ja basilika sitruunan kera puolestaan raikkaitta aromeja. Kevyesti maustettu kuskus oli oiva lisuke tälle mehevälle herkulle.

Kuva on otettu santsiannoksesta, eikä annoksen ulkonäköön luonnollisestikkaan ole panostettu... lupaan parantaa tapani.
OLIIVI-BASILIKAKUORRUTETTU UUNILOHI
600-700g lohta
1dl mustia kivettömiä oliiveja
½ nippu tuoretta basilikaa
1rkl sitruunan mehua
3rkl oliiviöljyä
turaus hunajaa
½dl mantelirouhetta
sitruunapippuria

"Pienennä oliivit ja soseuta ne yhdessä basilikan kanssa sauvasekoittimella. Lisää joukkoon puristettu sitruunan mehu sekä öljy pienissä erissä sekoittaen. Lisää hunaja ja mantelirouheet viimeisenä kuorrutteen joukkoon. Aseta ruodoton lohi uunivuokaan ja mausta sitruunapippurilla. Levitä kuorrute lohen päälle ja paista uunissa 200asteessa 20minuuttia."


Ruoka ois ollu vähän nätimpää jos olisin käyttänyt mustien oliivien sijasta vihreitä, mutta onneksi se oli vaan ulkonäköseikka. Maku oli fantastinen ja olin maailman onnellisin, kun sain vielä pienessä krapulassa annoksen tätä eteeni. Nam.

PS "Turaus" on sitten ne viimeset rippeet mitkä saa vaivalla puristettua hunajatuubista ulos :D

perjantai 5. lokakuuta 2012

VIHDOIN

...ja viimein mä sain aikaseksi testata herkku ja koukku -blogista bongaamaani suklaa-bataattikakun reseptiä. Tää resepti teki muhun sellasen ensivaikutuksen, että aina kun muistin tän olemassaolon mulle tuli mahaan semmonen olo, että tätä on pakko saada :D Että kiitos vaan aivan loistavasta reseptistä!! Ei varmastikkaan jäänyt reseptin ainoaksi käyttökerraksi. Ens kerralla kakusta tulee toivottavasti vähän nätimpi.

Mä itse lisäsin kakkuun vielä tummaa suklaata, suht isoina paloina, koska rakastan suklaasattumia kakuissa :D Tätä tarjoillaan sitten huomenna ohikulkumatkalaisille kahvin kera ja illalla tytöille illalliskutsuilla. En malta oottaa kommentteja ja reaktioita, kun kerron että kakussa on bataattia! Ei nimittäin ainakaan itselle ihan ensimmäisenä tulis mieleen käyttää sitä leivontaan.


SUKLAA-BATAATTIKAKKU
300g bataattia
3dl vehnäjauhoja
1dl tummaa kaakaojauhetta
2dl sokeria
2tl vaniljasokeria
1tl ruokasoodaa
0.5tl leivinjauhetta
125g voita
3rkl siirappia
2tl vaniljasokeria
2dl vettä
1rkl sitruunan mehua
100g tummaa suklaata

Näin minä sen tein:
"Kuori ja paloittele bataattia, keitä pehmeäksi ja soseuta. Sekoita kuivat aineet (ja sokerit) keskenään. Sulata voi ja sekoita siirappi siihen - lisää seos kuivien aineiden sekaan. Lisää keskenään sekoitettu vesi ja puristettu sitruunan mehu taikinaan sekä soseutettu bataatti. Paloittele suklaa pieneksi ja lisää taikinan joukkoon. Paista uunissa 180asteessa reilu 30minuuttia."

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Virkeyttä lukupäivään

No jopas oli motivoiva otsikko. Mulla on ens viikolla tentti edessä, joten tää viikko menee aikalailla nenä kiinni kirjassa mikä tarkoittaa sitä, että päätin valmistaa "koko viikon" ruuat kerralla, jotta jää enemmän aikaa lukemiseen. Ruuanhan pitää, varsinkin tässätapauksessa, sisäältää paaaljon energiaa, vitamiineja ja hivenaineita jotta aivot toimii ja kroppa jaksaa :) Treenaamisesta en nimittäin aio lukuviikollakaan tinkiä.

Päätin kokeilla ensimmäistä kertaa "Hyvän olon keittiö" -kirjan reseptiä, jota muokkailin ihan vähän omaan makuun ja tarpeeseen sopivammaksi.

Linssit ovat hyvin terveellisiä. Monien arvokkaiden ravintoaineiden lisäksi niistä saadaan foolihappoa, jota tarvitaan mm solujen uusiutumiseen.
-Kirsi Kostamo


KIKHERNE-LINSSIPATA
punasipuli
2 valkosipulinkynttä
1prk GoGreen käyttövalmiita punaisia linssejä
1prk GoGreen käyttövalmiita kikherneitä
5dl kiehuvaa vettä
kasvisliemikuutio
pieni kesäkurpitsa
paprika
2tl juustokuminaa
1tl chilijauhetta
ripaus cayennepippuria

"Kuullota hienonnettu sipuli ja valkosipulinkynnet pannulla kasviöljyssä. Lisää joukkoon huuhdellut ja valutetut linssit, kiehuva vesi ja kasvisliemikuutio - kiehuttele matalalla lämmöllä n. 10minuuttia. Paahda toisella pannulla juustokuminaa ja chilijauhetta kasvisöljyssä hetken aikaa ja lisää kuutioitu kesäkurpitsa sekä paprika joukkoon. Lisää linssien joukkoon ruskistettu kesäkurpitsa sekä paprika ja viimeisenä huuhdellut kikherneet. Mausta cayennepippurilla ja anna vielä hetken hautua pannulla."

Mausteilla saa ihmeitä aikaan. Vois kuvitella, että kyseinen pata ois tylsä ja mauton, mutta ei! Aivan ihanat aromit oli koko kämpässä loppupäivän ajan :) Tätä aion nauttia mamalta saadun hirvenkäristyksen ja salaatin kanssa, omnonom ja kyllä taas jaksaa!

maanantai 1. lokakuuta 2012

Herkkua maanantaihin!

Yleensä mä rakastan maanantaita ja ihmettelen niitä ihmisiä, jotka siitä jaksaa aina valittaa. Mutta tänään munkin maanantai oli vähän vaikee ja päivään käynnistyminen takkuili pitkälle iltaan asti.. Sain kuitenkin onneksi jotain aikaseksikkin, tenttiin luvun ohella. Päätin hyödyntää porukoiden jääkaapissa koskemattomana viihtyneet puolukat ja leipaisin S-ryhmän etulehdessä ollutta puolukka-mantelipiirakkaa. Ajattelin ensin, että se piirakka jää koskemattomana hengailemaan samanlailla kuin ne puolukat, mutta ei.. piirakka sai paljon kehuja osakseen ja katosi melkein itsestään!

Namnam, oli kyllä meikäläisenkin itsehillintä tiukassa :) Ei edes tarvittu vaniljakastiketta päälle makeuttamaan, kun manteli-päällinen oli niiin hyvää!


PUOLUKKA-MANTELIPIIRAKKA
150g voita
1,5dl sokeria
1 kananmuna
3dl vehnäjauhoja
0.5dl perunajauhoja
1tl leivinjauhetta
80g mantelirouhetta

4dl puolukoita
2rkl perunajauhoja
2rkl sokeria

"Vaahdota pehmentynyt rasva ja sokeri, vatkaa kananmuna joukkoon. Sekoita jauhot keskenään (ei mantelirouhetta) ja lisää seos taikinan joukkoon. Sekoita noin desi taikinasta mantelirouheen joukkoon ja painele loppu taikina voideltuun vuokaan reunoja myöten. Sekoita perunajauhot ja sokeri puolukoiden joukkoon ja lisää seos taikinan päälle. Levitä manteli-taikinaseos puolukoiden päälle. Paista piirakkaa uunissa n. puolen tunnin ajan 200asteisessa uunissa."

Löysin alkuperäisen ohjeenkin täältä :)

Puolukkahan on tosi terveellinen marja ja sisältääkin paljo kivennäis- ja hivenaineita sekä vitamiineja.. mä toivonkin, että tää piirakka karkotti mun orastavan syysflunssan tiehensä!